Projektipäällikön kiitos menneestä vuodesta!

Projektissamme työskentelee tällä hetkellä aktiivisesti noin 30 ammattilaista eri organisaatioista, lisäksi erilaisissa lyhytaikaisissa asiantuntijatehtävissä on työhön osallistunut vähintään saman verran väkeä. Tavoitteenamme on toteuttaa laadukas, tiedon läpinäkyvyyden varmistava, palvelu infrahankkeiden kustannusarvioiden laadintaan. Tässä kohtaa on hyvä hetkeksi pysähtyä ja katsoa taaksepäin: Mitä Ihku-allianssi on saanut aikaan tämän vuoden aikana?

Lyhyesti sanottuna olemme onnistuneesti luoneet ammattitaitoisen ja sitoutuneen allianssitiimin, joka on tähän mennessä tuottanut kustannustietokannan ja laskentasovelluksen MVP-version (Minimum Viable Product) sekä testannut ja kommentoinut sen. Tiimi on päässyt hyvään vauhtiin seuraavien kehitysaskeleiden ottamisessa. Tavoitteena on tuoda Ihkussa kehitettävä infrahankkeiden kustannuslaskentapalvelu loppukäyttäjien saataville reilun vuoden kuluttua. Sitä ennen järjestelmää kuitenkin pilotoidaan ja testataan runsaasti erilaisissa ympäristöissä ja projekteissa.

Allianssin ATA-mittarointi eli avaintulosaluemittarointi toteutetaan kaksi kertaa vuodessa ja siinä mitataan projektin edistymistä neljällä osa-alueella: Luotettavuus ja avoimuus, käytettävyys, yhteistyö sekä kustannustehokkuus ja aikataulu. Mittaroinnin marraskuun lopun arvio oli, että allianssin toiminta ja tulos ”Vastaa tavoitteiden saavuttamista avaintulosalueelle valittujen kriteerien mukaisesti.”

Kiitos Ihku-allianssitiimille ja kaikille työhön eri tavoin osallistuneille menneestä vuodesta! Pian on aika hiljentyä joulun viettoon ja jatkaa sitten uuteen vuoteen. Levätään kunnolla ja jatketaan ensi vuonna!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille teille tämän kirjeen lukijoille!

Ihku Big Room, 18.12.2019,
Timo Ruoho, 0405078809, timo.ruoho@civilpoint.fi