Ihku-laskentapalvelu täytti juuri 4 vuotta ja Ihku-allianssillakin on ikää pian jo 7 vuotta. Ikäänsä nähden Ihku-laskentapalvelu on kasvanut paljon lyhyessä ajassa. Vuodesta 2021 Ihku on laajentunut isoilla kokonaisuuksilla kuten hankeosalaskennalla sekä päästölaskennalla. Lisäksi Ihkuun on tullut koko ajan paljon sekä isompia että pienempiä toiminnallisuuksia ja parannuksia.
Julkaisimme joulukuussa ison päivityksen, joka toi Ihkuun paljon toivottuja toiminnallisuuksia. Vuoden alusta on hahmoteltu seuraavan kahden vuoden Ihkun kehittämisen sisältöä. Ihkussa sovelletaan ketterää kehitystä ja priorisointia olemassa olevien tarpeiden ja saadun palautteen perusteella, joten yksinkertaistettuna työn alla on aina sen hetken tärkein kehityskohde.
Mitä tiedossa vuosille 2025-2026?
Seuraavien vuosien aikana tulemme kehittämään Ihkun käytettävyyttä entisestään ja toteuttamaan monien käyttäjien toiveita. Konkreettisena esimerkkinä tästä on hanke- ja käyttäjähallinta, joka helpottaa myös pääkäyttäjien työtä.
Ihkun tavoitteena on tarjota luotettavaa, laadukasta ja ajantasaista kustannusdataa. Siksi jatkamme myös hankeosien kehitystä ja lisäämme uusia hankeosia, jotta saadaan entistä parempi kattavuus infrahankkeisiin. Tällä hetkellä painopisteenä on muun muassa perusparantaminen ja sillat. Lisäksi rakennusosalaskentaa täydennetään kattamaan myös vesiväylähankkeet.
Kustannusdatan ja päästölaskennan kehitys
Kustannusdatan ajantasalla pitäminen on Ihkun tärkeimpiä tavoitteita. Tämä tapahtuu erityisesti rakennusosien ylläpitämisen kautta, sillä myös hankeosat koostuvat rakennusosista. Kirjastopäivityksiä Ihkuun on tulossa neljä kertaa vuodessa ja hinnastopäivityksiä kaksi kertaa vuodessa. Näissä päivityksissä päivitetään tarvittaessa hintojen ja panosten lisäksi myös päästötietoja.
Päästölaskentaa tullaan kehittämään myös jatkossa ja pyrimme tarjoamaan yhä kattavammin eri elinkaarivaiheiden mukaista päästötietoa. Tulemme myös parantamaan päästölaskennan raportointia ja tarjoamme käytettäväksi vaihtoehtoisia voimanlähteitä sekä uusiomateriaaliratkaisuja.
Ihku-laskentapalvelu kehittyy koko ajan paremmaksi vastaten käyttäjien tarpeisiin. Vuosien varrella alalla tapahtuu myös muutoksia, kuten nimikkeistöuudistukset ja päästölaskennan kehittyminen. Nämä ovat asioita, joihin myös Ihkun täytyy mukautua. Yhteenvetona voisikin todeta, että Ihku-laskentapalvelu se vain paranee mitä enemmän vuosia kuluu.